Stressiä on tuonut mukanaan opiskelut ja lähenevä harjoittelujaksoni. Tuntuu, että olen väärällä alalla, väärässä paikassa ja aivan hukassa! Minusta ei ole tähän, en täytä kaikkia niitä vaatimuksia joita tämä ala kantaa eteeni. Lastenhoidosta on tullut tiedettä, joka on muuttanut kaiken niin monimutkaiseksi ja vaikeaselkoiseksi etten pysty enää käsittämään sitä. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tunnistan itsessäni kykenemättömyyden toimia tällä alalla, jotta nämä hommat jäävät niille osaaville ja innostuneille ihmisille, joita päiväkoteihin tarvitaan.
Olen myös huomannut alakuloisuuden ja surumielisyyden piirteitä itsessäni. Tunnen itseni usein yksinäiseksi, vaikka olenkin ihanien ihmisten ympäröimänä. Ikävöin Samppaa, jota en ole nähnyt kolmeen kuukauteen (Perjantai, tule jo!). Toki olen ollut iloinenkin, mutta päällimmäiset tunteeni ovat olleet lähinnä negatiivisia. Olen tuhlannut paljon aikaani asioihin, joita en todellisuudessa halua tehdä ja tehnyt melko vähän asioita joista nautin. Nyt pitää ottaa itseäni niskasta kiinni!
En tiedä mistä johtunee, että kerrankin elämässäni olen myös ruvennut stressaamaan painoani! En ole koskaan kantanut huolta siitä kuinka paljon painan ja mitä suuhuni pistän, mutta huomatessani etteivät entiset farkkuni mahddu enää jalkaani olen toden teolla huolestunut! Peilistä katsoo vain ruma läski, jonka toivoisin katoavan mutta en saa itseäni liikkeelle. Olen laiska, saamaton ja ruokin negatiivisuudellani kaikkea sitä mistä olen tällä hetkellä ahdistunut.
Elikkä, erittäin hyvää syksyä vaan kaikille!
T:Jenni
