Mä en voi sietää julkista angstausta, se on jotenki niin noloa! Mutta nyt mä ajattelin tehdä sitä itsekin, joten en voi enää tuomita niitä jotka sitä harrastavat (välillä mä kuulostan niin ylimieliseltä jopa omaan korvaan että ihan hävettää!) Noniin asiaan, tässä tulee viillänranteeniaukilastenmuovisellalusikalla-teksti, eli jos et halua lukea muiden valituksia, skippaa tämä suosiolla:
Mä olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin väsynyt!!! (Okei :D aika kliseinen alku), välillä tuntuu oikeesti että elämä potkii päähän ja kunnolla. Ihan totta, ihanku mä olisin universumin kaikista kusipäisin ihminen ( ja haluan tehdä heti alkuun selväksi, että tämä on julkinen tunteenpurkaus, ei mikään säälinhaku-teksti.), joka tarvitsee läksytystä oppiakseen olemaan parempi. Jostain syystä tuntuu että viime viikot on olleet todella uuvuttavia ja tässä tulee syitä:
Olen saanut muut ja itseni raivon partaalle, olen ollut yksinäinen ja liian seurantäyteinen (en löydä kultaista keskitietä). Olen suostunut asioihin, joita en olisi halunnut tehdä vain siksi että en osannut sanoa ei (enkä puhu nyt mistään seksuaalisista asioista vaan ihan arkipäivän jutuista). Olen väsyttänyt itseni työllä ja sillä että en tee mitään. Mietin liikaa asioita ja pelkään kaikkea, pelkään oman mieleni syövereitä ja sitä että hulluus tulee ennen kuolemaa. Olen joutunut tekemisiin VR:n kanssa ja täytän huomenna 22.
Uskon kaiken tällähetkellä paskalta tuntuvan johtuvan huonosta karmasta (saamerin hindut!). Huonoa karmaa on kerryttänyt se, että poimin maasta lompakon ja palautin sen omistajalleen löytöpalkkion toivossa (AHNEUS!), olen koko kesän elänyt tukirahoilla tekemättä mitään (LAISKUUS), olen raivonnut läheisilleni (VIHA), olen toivonut jonkun toisen elämää (KATEUS), olen syönyt herkkuja joihin minulla ei todellisuudessa olisi varaa (MÄSSÄILY), olen kuolannut H&M:llä kalliita vaatteita joita en tarvitsisi (HIMO) ja olen kokenut olevani hemmetin hyvännäköinen uuden tukkani kanssa (YLPEYS). Olen siis syyllistynyt kaikkiin seitsemään kuolemansyntiin ja siitä vastineeksi olen saanut tuskailla mm. VR:n kaksi tuntia myöhässä olevan junan kanssa.
Lisäksi olen todellakin huomannut sen, että sanoissaan kannattaa olla varovainen. Heti kun erehtyy tilaamaan, jotakin universumilta saa takaisin "vittuilevan" vastauksen. Minä erehdyin valittamaan tylsyyttä ystävälleni, niin eiköhän samassa maailmankaikkeus vastaa kahdella päivällä lastenlikkana oloa. Eipä siinä, etteivätkö vahtimani lapset olisi olleet mukavia ja hellyyttäviä, mutta tottapuhuakseni toivoin jotakin vähän erilaista äksöniä. Tylsyyttä en toki enää valita, pelkästään väsymystä ja sitä että todellakin opiskelen väärää alaa (en halua LTO:ksi).
Olen ahdistunut siitä, että en ole elämässäni sellaisessa tilanteessa kuin tällä nimenomaisella hetkellä haluaisin olla, mutta en myöskään uskalla tehdä muutoksia sen eteen että pääsisin pisteeseen josta haaveilen. Toivon etttä virta vie minut jonnekkin ja toivon että tuo "jonnekkin" on tarpeeksi hyvä määränpää, minulle kelpaava.Voisin toki näin metaforisesti puhuen otta itse airot käteen ja ohjata veneeni haluamalleni poukamalle, mutta ehkä tosiaan ongelman ydin onkin siinä että en tiedä onko se ruoho todellakin vihreämpää veden toisella puolella. Olen kaikessa angstisuudessakin ilmeisesti tarpeeksi tyytyväinen olotilaani ottaakseni airot käteeni. Turha siis angstata jos ei aio tehdä asioiden eteen mitään. En tahdo elämältä mitään ja samalla haluan kaiken.
