Aloha! tänään ollaankin tehty jotain normaalista poikkeavaa, olemme käyneet ulkona! Niin aivan, luitte oikein, olemme vihdoinkin nostaneet läskistyneet perunaperseemme ylös sohvalta ja käyneet nauttimassa raikasta talvi-ilmaa. Lumi saapui vihdoin taas vieraaksemme tänne kylmään pohjolaan ja se sai aikaan sen, että joulufiilis kohosi kattoon ja peruutimme Intian matkamme.
Noh.. eipäs kuitenkaan liioitella. Haikea fiilis tosin kyllä tuli kun tajuttiin (tai ainakin minulle tuli) ettei vietetäkkään joulua ihanassa koto-suomessamme. Kävimme ihastelemassa lumivaippaan peittynyttä Oulun keskustaa ja suuntasimme tiemme myös kauppahalliin.
vesi herahti kielelle kun ihasteltiin erilaisia juustoja ja hedelmiä ja muita herkkuja.

Kala-palat olivat suosikkejani (vaikken kalasta muuten pidäkkään).. btw, näytän kuvassa enemmän kuuskymppiseltä kuin kaksikymppiseltä..pelottavaa!
<3:llä Jenni
4 kommenttia:
Vaaau sushiaaa ;) =P
Nii en oikein ymmärrä..?? Lähettekö intiaaan vai peruutittekö matkan????
Heippa, ruoka näyttää herkulliselta ja terveelliseltä, saako Oulusta todellakin sushia... joo minä siis tuun viikon kuluttua rikkomaan rauhaanne, joten toivottavast kerrotte mistä päin herkkuja löytyy... ymmärsinkö oikein että kauppahallista???
Iloista mieltä ja hyvää syksyn jatkoa.
juu oulun kauppahallistahan sitä sushia löytyy :) ja teretulemast vaan!
ja koska olen oonnistunut huijaamaan teitä kaikkia niin taitavasti, selvennän nyt vielä: emme ole peruuttaaneet Intian matkaamme. moni on erehtynyt luulemaan että olin tosissani ensimmäistä kappaletta kirjoittaessani :), mutta monilta on myös jäänyt huomaamatta:"
Noh.. eipäs kuitenkaan liioitella. Haikea fiilis tosin kyllä tuli kun tajuttiin (tai ainakin minulle tuli) ettei vietetäkkään joulua ihanassa koto-suomessamme"
Lähetä kommentti