Puhu äänellä jonka kuulet

Jos saisin valita millainen ihminen olisin, niin vastaisin: älykäs, tunteellinen, kaunis, erikoinen, mielikuvituksellinen, taiteellinen ja suorapuheinen. Mutta hei! Mähän olen tuota kaikkea, mutta suorapuheisuus on kuoriutunut minusta vasta viimeaikoina. 

Olen aina ollut melko "alistuva" persoona, toisinaan olen antanut ihmisten kävellä ylitseni. Riidellessäkin, en koskaan sano suoraan mitä oikeasti ajattelen, vaan murjotan ja haudon vihaisia ajatuksiani sisälläni. Saatan murjottaa kuukauden, jopa vuoden.. ehkä, en ole vielä kokeillut.

Olen siis pitkävihainen ja kerään sisälleni epäoikeudenmukaisuutta, vihaa ja jätän suuttumuksen kehräämään kurkkuni seutumille. Suuttumus tukahduttaa ääntäni ja tekee hengittämisestä vaikeaa, se on pala kurkussani ja tahtoisin sen ryömivän suuni kautta ulos.

(hihi, pikkarit paistaa läpi!)

Viime aikoina suuttumus ja ajatukseni eivät enää ole mahtuneet sisälleni, minusta on kuoriutunut pieni hirviö, joka laukoo ihmisille (usein läheisille ystävilleni) suoria totuuksia päin kasvoja. Loukkaan heitä, saan heidät suuttumaan ja pahimmassa tapauksessa arvostelen heitä ihmisinä. Joskus kuitenkin, saan heidät ymmärtämään minua paremmin.

Tarkoitusperäni ei kuitenkaan koskaan ole paha, en sano ajatuksiani heille loukatakseni heitä.

(Make Up Storen huulipuna: Sitrus)

Kirjoitin eräälle ystävälleni pari kuukautta sitten runon, jonka tarkoituksena oli sanoa ystävälleni: 

" Huomaatko, että silmissäni vaikutat masentuneelta vaikka maailmassa on niin monta ilon aihetta. Iloitse, sillä elämä on tässä ja nyt. Ole aina oma itsesi, sillä pidän sinusta juuri sellaisena."

Ystäväni kuitenkin luuli minun arvostelevan häntä heikoksi. Väärinkäsityksiltä ei voi siis välttyä, kun alkaa tuomaan ajatuksiaan julki (okei myönnettäköön, että runous ei ole paras mahdollinen väline suorapuheisuuteen, sillä jokainen tulkitsee sen eritavoin :P)

Pari päivää sitten kirjoitin toiselle ystävälleni viestin, jossa kerroin ystävyytemme olevan yksipuolista, enkä halua hänen enää joutuvan näkemään minua velvollisuuden tunteesta, koska miksi tuhlaisimme aikaamme toisiimme, jos molemmat eivät ole ystävyydessä 100%:sti mukana? 

Ystäväni ei vastannut, joka osoittaa minulle sen, että en ole enää hänen elämässään merkityksellinen.

Suorapuheisuuteni myötä, olen siis varmasti karsinut ystäväpiiriäni ja jättänyt jäljelle ne ystävät, joiden tiedän todella arvostavan ystävyyttämme. Huomaan hengittäväni paremmin, kun pystyn sanomaan mitä ajattelen (olipa kyseessä sitten kirjoitettu tai puhuttu teksti). En kuitenkaan halua käyttää suorapuheisuuttani pahaan tarkoitukseen (ja suorapuheisuushan voi olla hyvääkin), mutta jos en pysty ilmaisemaan mielipiteitäni (hyvän maun rajoissa) niin kuinka voin ilmaista itseäni?

<3:llä Jenni

p.s. Toi oranssi huulipuna on mun mielestä aivan mahtavaa!

p.p.s. Okei, koko tekstihän oli pääosin pelkkää shaibaa, mutta blogini toimikoot mun ajatusseulana.